perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kyynelten arvoinen elokuva: The Theory of Everything

Minulla ja miehelläni oli alkuviikosta kerrankin yhteinen vapaapäivä, ja sitä juhlistaaksemme kävimme ostamassa oikein kassikaupalla hyvää syömistä: pihvit, valkosipulipatonkia, viinirypäleitä, sipsiä ja karkkia. Emme herkuttele usein, mutta kun herkuttelemme, otamme varmasti joka sorttia ja kaksin käsin. :D Karkit keräsimme tapamme mukaan Makuunista samalla kun haimme leffan illaksi. Katsomme yhdessä todella paljon elokuvia, ja meillä meneekin kuukaudessa monta kymppiä leffavuokraamoihin – etenkin näin kesäisin. Halvemmaksi tulisi tilata Viaplay tai Netflix, mutta niiden kautta ei näe ensi-iltoja. Vuokraamossa käyminen on meille myös oma ”juttu”, tuttu tapa aloittaa vapaailta ja päästä rentoon mielentilaan sekä unohtaa työ ja koulu.

Mutta siis, vuokrasimme elokuvan The Theory of Everything. Elokuva kertoo Stephen Hawkingin elämäntarinan, ja monissa lehdissä elokuvaa oli kehuttu melkoisesti. Kehujen takia elokuvan valitsimmekin, minua Hawking ei ihmisenä ollut kauheasti kiinnostanut aiemmin. Olin kuvitellut Hawkingin olevan etäinen, konemainen, miltei kylmä nero, joka olisi huumorintajuton ja sosiaalisesti ainakin hieman jälkeenjäänyt.

Elokuva onnistui loistavasti muuttamaan kaikki ennakkokäsitykseni. Hawking olikin äärimmäisen inhimillinen ja hauska mies, joka osasi rakastaa. The Theory of Everything oli niin koskettava ja hyvin näytelty, että jo ennen kuin puoli tuntia tuli elokuvasta täyteen, itkin jo lammikoita sohvalle. Itkun vain jatkuessa ja jatkuessa meinasin jopa jättää elokuvan kokonaan kesken, vaikka yleensä rakastan liikuttavia elokuvia. Stephen Hawkingin epäoikeudenmukainen sairastuminen ja Jane Hawkingin pyyteetön rakkaus koskettivat minua jo melkein liian syvältä.

The Theory of Everything muistutti minusta kovasti elokuvaa A Beautiful Mind, joka myös kertoo suuren tiedemiehen, John Nashin, sairauden varjostamasta elämästä ja avioliitosta. A Beautiful Mind on yksi ehdottomista elokuvasuosikeistani, ja samalle listalle päätyi nyt myös The Theory of Everything. Kummassakin käsitellään pitkää parisuhdetta minusta kauniisti ja herkästi, kuitenkaan sortumatta naiiviuteen. Elokuvat saivat pohtimaan, kuinkahan oma rakkaus ja kärsivällisyys kestäisivät, jos puoliso sairastuisi todella vakavasti. Pystyisikö itse rakastamaan kumppaniaan, vaikka hän sairauden myötä ei olisikaan enää täysin oma itsensä? Miten toista jaksaisi hoitaa päivästä toiseen katkeroitumatta arkeen ja epäoikeudenmukaisuuteen? Rakkauden ja parisuhteen vuoksi pitäisi luopua monista omista unelmista, ja elämää synkentäisi koko ajan pelko sairauden pahenemisesta ja jopa puolison kuolemisesta.


Nykyään tuntuu, että yhä harvemmin löytää katsottavaksi elokuvia, jotka oikeasti herättävät ajatuksia tai joista muodostuu kunnollinen mielipide. Suosittelen The Theory of Everythingiä ihan kaikille, elokuva oli jokaisen kyyneleen arvoinen!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kaksijakoinen treeniohjelma – kaksinkertainen treenimotivaatio



saliselfie
Jalkapäivän jälkeen väsynyt mutta juuri siksi onnellinen!


Olen käynyt salilla noin kuusitoistavuotiaasta, mutta vasta viimeiset kolme ja puoli vuotta olen treenannut tavoitteellisesti ja täysillä. Ensimmäinen vuosi meni tuetuilla laitteilla leikkiessä ja crosstrainerilla hikoillessa, eikä kuntoiluni päämääränä ollut kuin kalorien kuluttaminen. Ei siis ihme, että tuo vuosi ei muuttanut kroppaani mihinkään suuntaan – ei edes laihempaan, koska söin varsin ansiokkaasti kaikki kulutetut kalorit takaisin.

Mieheni tavattuani siirryin lähentäjä- ja loitontajalaitteista vapaapainoihin, ja treenini monipuolistuivat ja muuttuivat huomattavasti rankemmiksi. Treenijakoni on vaihdellut kolmi- ja nelijakoisen välillä, ja olen ollut ihan tyytyväinen tuloksiin. Rinta-, hauis- ja ojentajalihakset ovat vahvistuneet tasaisen tyydyttävästi, samoin keskikroppa, mutta selkä, olkapäät ja jalat eivät ole tuntuneet vahvistuvan samaa tahtia. Viime syksynä tapahtunut salinvaihto sai kehityskäyrän hienoiseen nousuun jaloillekin, mutta ei tarpeeksi. Kehittymisen hitaus turhautti, mikä taas söi motivaatiota entisestään.

Kesän alussa mieheni ehdotti kaksijakoisen treeniohjelman kokeilemista. Olin vähän skeptinen, koska en tiennyt ketään, joka tuolla jaolla treenaisi. Kaikki tietämäni naiset, jotka treenaavat kovaa monta kertaa viikossa, käyttävät vähintään kolmijakoista treeniohjelmaa. Miten muka saisin rääkättyä koko kehoni loppuun asti vain kahdella treenikerralla? Suostuin kuitenkin kokeilemaan. Se on ehdottomasti ollut treenivuosieni paras päätös!

Kaksijakoinen on ylittänyt kaikki odotukseni. Pitkästä aikaa tuntuu, että oikeasti kehityn, ja motivaationi on vähintäänkin tuplaantunut. Sali-intoon voi vaikuttaa myös kesä, valo ja loma koulusta, mutta ensisijaisesti uskon sen juontavan treenijaon vaihdosta. Olen tehnyt nyt toukokuusta lähtien treenini yläkroppa–alakroppa-jaolla. Olen joutunut ”pakottamaan” itseni salille ehkä kolme kertaa, kun aiemmin noin joka toinen salikäynti tuntui ainakin hiukan uuvuttavalta. En ole juonut boosteriakaan koko kesänä, draivi löytyy sisältäpäin. Henkisen eron lisäksi myös konkreettiset tulokset ovat mieltä kohottavia: kahdessa kuukaudessa leuanvetoni (vastaotteella) kasvoivat säälittävästä nollasta kokonaiseen kolmeen puhtaaseen. Kyykkyyn olen saanut lisätä painoa 20kg, ja penkistä nousee tällä hetkellä 45 kilon kasit. Jes mikä fiilis!

naisten leuanveto



Keskityn salilla siis tällä hetkellä isoihin, koko kehoa kuormittaviin liikkeisiin: kyykkyyn, leuanvetoihin, penkkiin, dippeihin. Pyrin kaikissa liikkeissä kolmeen kahdeksan tiukan toiston sarjaan. Saatuani kolme kahdeksan toiston sarjaa tehtyä puhtaasti lisään sarjapainoa viidellä kilolla. Lisäksi olemme miehen kanssa tehneet treeniemme loppuun yhdessä jotain sykettä nostattavaa, kuten burpeeita, kelkan työntöä tai köysien kanssa riehumista. Varmaankin näiden kahden uudistuksen yhteisvaikutuksesta vyötäröltäni on lähtenyt nyt kesän aikana muutamia senttejä, vaikka en ole muuttanut ruokavaliotani. Tämä treenityyli on rasvanpolttoon loistava, ja siksi se sopii hyvin kevään ja kesän treenirytmiksi. Kesällä on myös yleensä enemmän menoja kuin muulloin, ja kaksijakoinen ohjelma antaa enemmän vapaa-aikaa salilta pidempien palautumisaikojen vuoksi.



kaksijakoinen treeniohjelmakaksijakoinen treeniohjelma
Tässäkin ohjelmassa on kuitenkin vielä minulla parannettavaa. Vatsoja en tee tällä hetkellä lainkaan, koska koen keskivartalon saavan tarpeeksi ärsykettä kyykyissä ja muissa isoissa liikkeissä. Voisin kuitenkin lisätä ohjelmaani ainakin yhden eristävän rutistusliikkeen. Lisäksi minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä maastavetoa alakroppapäivinä, vaikka se tuntuukin ylitsepääsemättömän epämiellyttävältä kyykyn jälkeen...

Tässä vielä vähän kaksijakoisen treeniohjelman plussia ja miinuksia:

+ Keskittyminen pysyy itsellä paremmin läpi treenin, koska lihasryhmät vaihtuvat.
+ Treenin jälkeen on kaikkensa antanut, muttei riutunut fiilis. Salilta jää vahva olo.
+ Rasva on palanut uskomattoman hyvin, kun treenissä paljon isoja lihaksia kuormittavia perusliikkeitä sekä toiminnallista harjoittelua.
+ Treenata voi hiukan harvemmin, mikä on etenkin kesällä ihanan armollista. Stressitasot ovat näin pienemmät, ja treeni kulkee paremmin.
+ Treenipäivästä löytyy aina joku lihasryhmä, jota innostaa treenata.
+ KEHITYS. Kaikkia lihasryhmiä tulee treenattua viikossa useammin kuin esim. kolmijakoisessa.
+ Isot koko kehon liikkeet harjoittavat myös keskivartaloa tehokkaasti ”siinä sivussa”.

– Usein haluaisi treenata useammin kuin mitä keho todellisuudessa jaksaisi – vaarana riittämätön palautuminen.
– Välillä esimerkiksi työpäivien jälkeen tekisi mieli tehdä vain kevyttä pumppailua, ja suuret liikkeet tuntuvat raskailta.
– Joidenkin treenien jälkeen on jäänyt tunne, että jotain lihasryhmää olisi voinut vielä pumppailla tai että treeni on jäänyt vajaaksi (tosin tällöin en ole tehnyt treeniäni tarpeeksi suurilla painoilla).
– Ei pysty tekemään kaikkia lemppariliikkeitä (kuten esim. alataljaa rusettikahvalla, olkapäävitkutteluja, sumomavea), koska ei joko jää aikaa tai liike on liian spesifi kaksijakoiseen saliohjelmaan.
– Ei pysty priorisoimaan kunnolla. Esimerkiksi olkapäät ovat minulla suhteellisesti heikommat kuin esimerkiksi ojentajat, mutta kummallekin teen yleensä yhden liikkeen.
– Unen tarve on kasvanut huimasti. Samoin on kasvanut ruuan tarve (mikä on toisaalta myös hyvä juttu :D).
– DOMSsit ovat järkyttävät. On ihan eri asia kärsiä hauis- ja selkäkivusta kuin koko ylävartalon jumituksesta, särystä ja jomotuksesta.


Vaikka kaksijakoisen treeniohjelman suurin vaara on liian vähäinen lepo ja palautuminen, oma kehoni on ainakin tähän asti jaksanut hyvin. Kaksijakoinen ei varmasti ole loppuelämäni treenijako, ei varmasti edes loppu vuoden. Vaihtelu on tässäkin lajissa kehittymisen edellytys, ja vaihdan taas syksyn tullen luultavasti kolmijakoiseen ohjelmaan. Tällä hetkellä tämä jako tuntuu kuitenkin parhaalta sekä kehon että mielen kannalta! Kannattaa edes kokeilla. :)

torstai 9. heinäkuuta 2015

Erik Bertrand Larssen: Paras


Erik Bertrand Larssen Paras


En edes muista, milloin viimeksi olin lukenut vapaaehtoisesti kirjan kannesta kanteen. Etenkin kun sivuaineena on yleinen kirjallisuustiede, lukeminen ei ole vapaa-ajanviettotavoista se kaikkein houkuttelevin. Ennemmin lähden urheilemaan, kahville tai katson hyvän elokuvan.

Kuukausi sitten törmäsin kuitenkin sen verran kiinnostavaan kirjauutukaiseen, että koulukirjoiltakin piti raivata aikaa. Paras on mentaalivalmentaja Erik Bertrand Larssenin opas tavalliselle ihmiselle, joka haluaa päästä elämässään parempiin tuloksiin ja antaa itsestään kaiken. Kiinnostuin kirjasta sen esittelytekstin takia mutta erityisesti siksi, että Larssen itse vaikutti vahvalta ja mielenkiintoiselta ihmiseltä. Larssen on koulutukseltaan laskuvarjosotilas ja taloustieteilijä ja kokenut elämässään paljon, mikä ainakin minusta tekee hänen kirjastaan uskottavamman.

Paras ja Larssen eivät tuottaneet pettymystä, vaikka välillä kirja keskittyikin mielestäni liikaa Larssenin ammattitaidon kehumiseen. Oli ehdottomasti hyvä veto laittaa kirjaan Larssenin asiakkaiden ylistystekstejä, mutta vähempikin olisi ajanut asiansa. Kokonaisuudessaan Paras oli kuitenkin rohkaiseva ja se valoi uskoa omaan menestymiseen. Kirjan jäsennys oli selkeä ja auttoi ajatuksia rakentumaan järkevästi. Se antoi hyviä työkaluja, voimalauseita ja menetelmiä motivaation ylläpitämiseen ja itsevarmuuden kasvattamiseen.

Kirjaa ei pysty lukemaan silmäilemällä. Siihen pitää syventyä, ja lukiessa täytyy yrittää päästä samaan yltiöinnokkaaseen ja voimaa uhkuvaan mielentilaan kuin mikä tekstistä välittyy. Kun saa asetettua asenteensa oikein, Paras onnistuu mielestäni hyvin siinä, mihin se on tarkoitettu. Mutta lukijan pitää olla vastaanottavainen eikä hiukkaakaan skeptinen.


Home Decor


Larssen kirjoittaa paljon visualisoinnista. Hänen mukaansa parhaaseen tulokseen pääsee visualisoimalla suorituksen – esimerkiksi kokouksen tai vaikka esitelmän – monta kertaa etukäteen ja varautumalla niin hyviin kuin huonoihin käänteisiin. Tämä kappale kirjasta oli minulle valaisevin: ymmärsin, että olen harrastanut visualisointia peruskoulusta asti stressinhallintakeinona. Kun 15-vuotiaana harjoittelin kotona seuraavan päivän äidinkielen esitelmää, kuvittelin sen hetken ja tunteen, kun esitelmä olisi sujuvasti ja takeltelematta pidetty ja istuisin helpottuneena takaisin pulpettiin. Tällä tavoin sain pidettyä mieleni kurissa ja keskityttyä stressaamisen sijasta valmistautumiseen. Ennen työhaastatteluani kuvittelin itseni istumassa tyynenä haastatteluhuoneessa ja sen jälkeen käveleväni pois itsevarmana ja tyytyväisenä itseeni. Kuvittelen, miten hyvältä tuntuu, kun koettelemus on ohi, jolloin kestän sen paremmin ja vahvempana. Esimerkiksi tenttiin lukiessani pystyn käyttämään aikani tehokkaammin, kun ajattelen, että lukeminen on vain tilapäistä: voin kahlata tylsän tenttikirjan läpi tehokkaasti 10 tunnissa, koska tiedän, että pänttääminen ei tule kestämään kymmentä tuntia enempää. Hyvän arvosanan antama tunne on lukemisen arvoinen.

Tällaisten lyhyen aikavälien tavoitteiden eteen on helppo työskennellä täysillä – kurinalaisena täytyy pysyä vain tuntien tai päivien mittaisia ajanjaksoja. Sen sijaan isompien unelmien visualisoimisessa minulla on vielä opeteltavaa. Nyt tuntuu, että jos tavoitteen asettaa korkealle ja vielä visualisoi onnistumisen ”röyhkeän” tarkasti, on ylimielinen. Kirja antoi kuitenkin ainakin hiukan lisää rohkeutta unelmoida isommin ja yksityiskohtaisemmin. Jos unelman muotoilee tarkemmin kuin esimerkiksi ”haastava mutta palkitseva työ viestinnän parissa”, se myös motivoi tekemään parempia valintoja arjessa, joka päivä.


Ehkä uusin ja mielenkiintoisin ajatus, minkä kirja antoi, oli kuka tahansa voi menestyä suotuisina aikoina, menestyjät erottuvat vasta vastoinkäymisissä. Ja juuri vaikeita aikoja varten unelman pitäisi olla kirkkaana ja konkreettisena mielessä – motivoimassa ja innostamassa niihin parempiin valintoihin.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Viikko vieroitushoitoa


Ruisrock ja meri <3


Tällä viikolla vietin elämäni toista kunnollista palkallista kesälomaviikkoa. Viime vuoden kesälomani oli hääviikkomme ja siksi ikimuistoinen, mutta stressittömyydestä ei viime hetken järjestelyjen vuoksi voinut kyllä edes haaveilla. Tänä vuonna halusin järjestää lomani niin, että oikeasti pystyisin rentoutumaan täysin ja pääsemään irti stressistä.

Vaikka olisin halunnut viettää lomani täysin erossa töistä ja koulusta, oli minun pakko alkuviikolla kuitenkin kirjoittaa hiukan koulujuttuja. Yllätyksekseni se ei minua edes haitannut, koska kerrankin sain kirjoittaa virkeänä ja kiireettä ilman, että työpäivä painoi taustalla. Mieskin oli maanantai-illan töissä, niin sain olla täysin yksin omien ajatusteni kanssa. Kirjoitin esseetä, opettelin blogijuttuja, tein kotiin kunnon suursiivouksen ja kuuntelin rauhallisia suomalaisia popklassikoita Spotifysta. Luin alkuviikosta loppuun myös erään todella mukaansatempaavan kirjan, josta suunnittelen tekeväni oman postauksen piakkoin.

ravintola Blancon mansikkabrita
Torstaina kävimme ihanien ystävieni kanssa herkuttelemassa jokirannassa.

Lomaviikon huipensi Ruisrock, jota pääsin juhlimaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Löysin festareiden lumon vasta viime kesänä Weekend Festivaleilla, ja Ruisrock sai minut kyllä vielä enemmän koukkuun. Tunnelma oli mahtava: tuhansia iloisia ihmisiä, hellekelit, meriveden ja aurinkorasvan tuoksu ja hymyilemisestä jomottavat poskipäät. Tällä hetkellä ääneni on vielä hieman hukassa ja jalkoja koristaa useat hiertymät, mistä suurimmaksi osaksi on kiittäminen Jenni Vartiaista ja Anssi Kelaa.

Ruisrock 2015


Ruisrock benji-hyppy


Loman kunniaksi tein vähän erilaisen viikon myös salilla. Tavallisen kaksijakoisen treeniohjelmani sijaan hifistelin kolmiosaisella jaolla. Pidempien, lähes kaksituntisten treenien ansiosta ehdin tehdä liikkeitä, joihin ei yleensä ole jäänyt aikaa, ja nauttia treeneistä loppuun asti fiilispohjalla, suorittamatta. Vaikka tämän viikon salireissut olivat paljon rankempia kuin yleensä, sain niistä huimasti lisäenergiaa ja motivaatiota ensi viikkoon, jolloin palaan takaisin tavalliseen yläkroppa–alakroppa-jakoon.

Yleisesti tämä viikko vain vahvisti käsitystäni siitä, että aina paras tapa lievittää stressiä ei ole totaalilepo: joskus mieltä ja kehoa virkistää enemmän täysillä touhuaminen ja tavanomaisesta arjesta poikkeava aktiivisuus. Itse kaipaan hyvin harvoin rehellisiä ”löhölomia”. Saan vireyttä ja jaksamista arkeen ennemmin uusista kokemuksista ja tunteesta, että olen tehnyt jotain erilaista ja kehittävää mielelleni ja keholleni. Arkeen palatessa on mahtavaa tuntea olevansa edes hieman parempi ihminen kuin lomalle lähtiessä ja tajuta saaneensa lisää itsevarmuutta ja kokemuksia jollain elämän osa-alueella.


Tämä oli ehdottomasti hyvä loma. Se jätti minulle levänneen ja virkeän olon, lakatut varpaankynnet, naurusta kipeät vatsalihakset, hentoisen rusketuksen ja unohtumattomia muistoja. <3

summer and ice cream!
Pirkan Amppari-mehujää, ikuinen lemppari!